Meediotutkimus ei ole uusia asia. Filosofi ja psykologi William James (1842-1910) tutustui spiritualismiin tutkimusmielessä jo 1860-luvun lopulla. Spiritualismi eli uskomus yhteydestä henkimaailmaan meedion välityksellä oli psyykillisen tutkimuksen (ts. sielua koskeva tutkimus) keskiössä.
Nykyään meediotutkimusta tehdään amerikkalaisessa Windbridge Research Centerissä (2017-). Kyseessä on sama tutkimuskeskus, joka kulki aikaisemmin nimellä Windbridge Institute (2008-). Tutkimusta johtavat farmakologian ja toksiologian tohtori Julie Beischel ja Mark Boccuzzi. Tutkijapariskunta on keskittynyt psyykillisen tutkimuksen ydinkysymykseen siitä, jatkuuko tietoisuus kuolemassa.
Ajan ja paikan ylittävä informaatio
Tietoisuuden ajatellaan olevan jotakin ajasta ja paikasta riippumatonta, mikäli hylätään aivoperustainen tulkinta tietoisuudesta. Teoria tietoisuuden ensisijaisuudesta aivoihin nähden ei ole uusi, vaan asiasta kirjoitti filosofisen näkemyksensä William James jo 1900-luvun alussa. Sellainen käsitys, että tietoisuus ei synny aivoista, aiheuttaisi uuden paradigman koko tieteessä.
Nykyaikaiset elvytysmenetelmät ovat mahdollistaneet tietoisuuden tutkimisen myös niin sanotuissa kuolemanlähikokemuksissa. Kerätty data on joissakin tapauksissa antanut aiheen olettaa, että saatavilla on päinvastaista evidenssiä sille, että tietoisuus olisi aivosidonnainen ilmiö. James oli sitä mieltä, että yksi valkoinen korppi (korpit ovat mustia) todistaisi sen, että myös valkoisia korppeja (poikkeava ilmiö tai asia) on olemassa.
Meediotutkimus kestää aikaa
Meedio on henkilö, jonka uskotaan voivan välittää tiedonantoja kuolleilta omaisilta kuten sukulaisilta tai tuttavilta. Meedioistunnossa on aina kolme osapuolta: meedio, istuntoon osallistuja ja kuollut henkilö. Joissakin meediokokeiluissa on oletettu myös kontrollihenki, joka ”kontrolloi” istuntoa. Näin ollen meediotoiminta edellyttäisi saumatonta yhteistyötä kolmelta tai neljältä henkilöltä.
Psyykkinen kyky ja meediokyky ovat eri asioita. Ensimmäinen koskee energiainformaatiota, siinä missä jälkimmäinen koskee informaatiota tietystä lähteestä: tässä tapauksessa kuolleelta. Sellaisen tiedon tulisi aina olla todistavaa. Meedion pitäisi pystyä kuvailemaan ”tulija” ulkoisesti tai persoonana, kertomaan tämän kuolinsyy ja antamaan spesifiä tietoa kyseisestä henkilöstä.
Meediotutkimus on myös osa tiedettä. Näin on ollut jo 1800-luvulta asti. Silloin tutkimus kulki nimellä psyykillinen tutkimus. Nykyään puhutaan tietoisuustutkimuksesta. Kuva: Meruyert Gonullu (Pexels).
Informaatio-ongelma
Muistihan ei sijaitse missään konkreettisessa varastossa. Miten muisti toimii? Miten tietoisuus itse asiassa toimii? Jos uskotaan, että aivot synnyttävät tietoisuuden, voidaan vedota hermostoon verkostona. Kyseessä on eräänlainen kvanttitietokone, joka sisältää myös aistimuistin. Muut muistit ovat työmuisti ja säilömuisti. Missä tuo säilö (säilytyspaikka) on?
Sellaiset teoriat, jotka laittavat tietoisuuden aivojen edelle, ajattelevat aivoja analogiana. Aivot ovat kuin radiovastaanotin, ja informaatio on signaali, jonka ne vastaanottavat. Maailmankaikkeudessa on jatkuvia henkisiä ja ajatuksellisia lähetyksiä, joista voi napata kiinni, jos vain on virittäytynyt oikealle taajuudelle. Tähän perustuu sekä selvänäköisyys että tiedonsaanti vainajilta.
Materialismista spiritualismiin?
Materialistinen tietoisuusteoria on aivoperustainen. Kaikki tiedostaminen on aivosidonnaista. Tietoisuus ei silloin linkity elävään. Toisin sanoen se, että jossakin, kuten kasvissa, on elämää, ei merkitse, että se olisi sinänsä tietoista. Nykytiedon valossa kasvien ei-tietoinen elämä kuulostaa absurdilta. Luonnossa saattaa olla eritasoista tietoisuutta.
Spiritualistisessa eli henkisessä tietoisuusteoriassa on ajateltu, että tietoisuus on nonlokaali ilmiö. Se on objektin suoraa vaikutusta toiseen kaukaiseen objektiin. Kvanttikenttäteoriassa kaukovaikutus on olemassa. 4D:stä riippumatonta informaationkulkua voi olla olemassa. Tällöin tila (paikka tai aika) eivät rajoita informaationkulkua ainakaan totutulla tavalla.
Lopuksi
Se, että hyväksyttäisiin henkinen tietoisuusteoria, ei todista henkimaailman olemassaoloa sellaisena kuin spiritualismi sen olettaa. Voivathan meedioiden saamat tiedot olla peräisin yhteisestä kosmisesta muistista tai tietopankista. Kristinusko on kautta aikojen tarjonnut vaihtoehdoksi demoneja eli pahoja henkiä. Mistä sitten onkaan kyse, niin nykytutkimuksella voidaan tutkia tuntematonta entistä paremmin.
Lopullista vastausta tai aukotonta teoriaa ei ole olemassa. Meediotutkimus voi antaa vain yhden mallin, teorian, todellisuuden luonteesta. Sielun olemassaolon tai tietoisuuden kuolemasta selviytymisen kysymys kuuluu ihmisyyteen: haluamme tietää, mistä tulemme ja mihin olemme menossa. Uusin tieto on se, että uusin tiede tukee jossakin määrin tietoisuuden säilymisteoriaa. Se rakentaa maailmaa uudestaan sielullisesti.
Entä jos kuolema ei olisikaan kaiken loppu? Kuva: Kat Jayne (Pexels).
