Aava Aalto
Numerologi ja selvänäkijäTietäjän
Olen valmis auttamaan sinua mieltä painavissa kysymyksissäsi ja kun vilpittömin mielin kysyt tarkan kysymyksen, tulet saamaan siihen tarkan vastauksen. Voimme kartoittaa sinun persoonaasi numerologian keinoin niin halutessasi ja se antaa sinulle silloin uusia välineitä. Mikäänhän tässä maailmassa ei ole kiveenhakattu, jokainen meistä tekee kuitenkin omat valinnat viimekädessä itse. Ja näin pitääkin olla erilaisia vaihtoehtoja punnitsemalla.
Monta kertaa sanotaan, että selvännäkö on syntymälahja ja sitähän se onkin, vaikka välillä tuntuukin siltä, että se on raskas taakka kantaa. Halu auttaa kanssakulkijaa on syvällä sisimmässäni ja on sitä ollut jo vuodesta 1962.
Haluatko kysyä Aavalta? Numerologi Aava Aalto kartoittaa persoonaasi numerologian keinoin ja antaa tarkkoja vastauksia sekä keskusteluapua.
Tietäjän kuukausihoroskooppi
Vaaoille syyskuu on toiminnallisuutta korostavaa aikaa ja oman aktiivisuutesi myötä saat nyt vauhditettua asioitasi. Oletkin aikaansaava ja ryhtyvä ja jokin uusi alku tai aloitus voi nyt olla ajankohtainen. Puolenkuun aika painottuu ihmissuhteisiin ja tilanteet tuovat mielihyvää ja edistystä olosuhteisiin. On hyvä olla ihmissuhteissa nyt itsekin aloitteelinen, sillä saat nyt huomiota kyllä osaksesi. Häritseviä tekijöitä ei nyt ole kuvassa mukana, joten riskejäkään ei ole näkyvillä. Oletkin suhteellisen itseriittoisesti liikkeellä, joten koeta antaa tietoisesti ylimääräistä huomiota kuitenkin myös toisen osapuolen tarpeille.
Tietäjän vuosihoroskooppi
Kaikilla vaaoilla vuoden 2023 alusta alkaa positiivisempi jakso ja varsinkin ihmissuhteissa on nyt runsautta ja uusiakin tuttavuuksia voi syntyä. Jakso kestää aina toukokuun puoleenväliin asti, joten seuranpito on suositeltavaa ja viihdyttävää koko kevään. Vältä kuitenkin ylimitoitettuja hankkeita varsinkin rahallisesti, sillä voit nyt myös olla turhan ylioptimistinen. Nyt onkin syytä tiedostaa omat todelliset tarpeet, jotta ylilyöntejä ei syntyisi. Maaliskuun lopulla lopulla lokakuun 17 päivän jälkeen syntyneet vaa'at kokevat olosuhteissa helpotuksia pluton väistyessä pois neliömerkistään karttaasi nähden. Seesteisyys ja tasapaino on tällöin helpostikin saavutettavissa. Kesäkuusta vuoden loppuun heillä on kuitenkin vielä edessään muutospaineita pluton palautuessa vielä tekemään ylityksiä aurinkoosi. On hyvä välttää valtapelejä mutta kuitenkin pitää huolta siitä että kaikki tapahtuu oikeudenmukaisesti ja rehdisti. Varsinkin lokakuu nostaa ed.mainittuja teemoja esiin marsin ollessa merkissäsi nostattamassa aggressioitakin helpommin. Koeta välttää itse ainakin riidanlietsontaa.
Numerologiaa tietäjälle Aava Aalto
Aavan karman luku on 1
Yksi merkitsee kaiken alkua, aloitusta ja aloitteita. On aika aloittaa alusta, ja lähteä kohti uusia päämääriä. Tietyllä tapaa uudet keinot ja toimintamallit hallitsevat nyt kaikkea toimintaa. Vanhalla ei ole enää merkitystä, se jää taakse. Uhkarohkeus, tienraivaaja, itsenäisyys liitetään ykkösen energioihin. Ykkösihminen on usein älykäs, haasteita rakastava ja selkeää johtaja-ainesta. Ykkösen kileteisiä puolia ovat ylpeys, hallitsevuus, röyhkeys ja itsekeskeisyys.
Onnenpäivät: 1, 10, sekä sunnuntai
Nimen Aava Aalto pyrkimyksen luku on 11
Luku liitetään henkiseen tietoon. Ilmestyksen, valaistumisen sekä hengellisen ymmärtämyksen luku. Luku vie kohti valoa, kärsimyksen kautta. 11 voidaan supistaa myös 2. 1+1 =2, jolloin se pitää sisällään myös kakkosen energioita, kuten myös ykkösen. Ajanjaksona tämä luku pitää sisällään yllätyksiä, tien kohti kunniaa ja mainetta. On aika elää hetkessä ja ottaa vastaan tarjotut mahdollisuudet. Tällä ajanjaksolla kaikki on mahdollista, aika on kohtalonomaista sattumineen ja tapahtumineen. Oma panos on vain hypätä virtaan ja antaa sen viedä, mutta ei oikeastaan voi tehdä. Yksitoista ihmiset eivät oikein tiedä ovatko seuraajia vai johtajia, ja usein antavatkin kohtalon kuljettaa heitä vaikeiden ratkaisujen yli, vaikka kuuntelevatkin omaa intuiotaan, eivät tee kuitenkaan lopullisia ratkaisuja itse. Ammatillisesti yksitoista ihmiset ovat ajautuneet ikäänkuin vahigossa tai sattumalta työhönsä. Mainosala, media, toimittaja, julistaja, uskonnollinen ala, ja parantaja kuuluvat yhdentoista uravalintoihin. Kielteiset puolet, johdateltavuus, päättämättömyys, riskienotto, yltiöpäisyys.
Onnenpäivät: 11 ja maanantai
Nimen Aava Aalto vaikutelman luku on 9
Kosmisen energian, luopumisen ja taakse jättämisen luku. Yhdeksikkö luku on kaikista henkisin, kasvua tapahtuu luopumisen kautta. Ajanjaksona yhdeksän jättää taakseen vanhan yhdeksän vuoden syklin ja aloittaa uutta. Kun vanha jää taakse, on tilaa uudelle. Puhdistuminen, sekä energiatasolla että henkisesti tämän jakson vaativin haaste. Yhdeksikkö ihminen on uhrautuvainen, lämminhenkinen ja ymmärtäväinen, mutta omaa myös viisautta elämänkokemuksiensa kautta. Usein hänellä on ollut raskaat syynsä luopua vanhasta elämästä. Henkiset kyvyt, intuitio, selvännäkö, yliaistit ja herkkyys kohdata erilaiset energiatasot kuuluvat yhdeksikköihmiseen. Yhdeksikköihmisen ammatteja, neuvonantaja, parantaja, selvännäkijä, tutkija (esoteerinen ala) ja etsivä. Kielteiset puolet, räjähtävä, hallitseva ja negatiivisuus.
Onnenpäivät: 9, 18, 27 ja tiistai
Henkilöprofiili
Olen valmis auttamaan sinua mieltä painavissa kysymyksissäsi ja kun vilpittömin mielin kysyt tarkan kysymyksen, tulet saamaan siihen tarkan vastauksen. Voimme kartoittaa sinun persoonaasi numerologian keinoin niin halutessasi ja se antaa sinulle silloin uusia välineitä. Mikäänhän tässä maailmassa ei ole kiveenhakattu, jokainen meistä tekee kuitenkin omat valinnat viimekädessä itse. Ja näin pitääkin olla erilaisia vaihtoehtoja punnitsemalla.
Monta kertaa sanotaan, että selvännäkö on syntymälahja ja sitähän se onkin, vaikka välillä tuntuukin siltä, että se on raskas taakka kantaa. Halu auttaa kanssakulkijaa on syvällä sisimmässäni ja on sitä ollut jo vuodesta 1962.
Haluatko kysyä Aavalta? Numerologi Aava Aalto kartoittaa persoonaasi numerologian keinoin ja antaa tarkkoja vastauksia sekä keskusteluapua.
Horoskooppi
Kaikilla vaaoilla vuoden 2023 alusta alkaa positiivisempi jakso ja varsinkin ihmissuhteissa on nyt runsautta ja uusiakin tuttavuuksia voi syntyä. Jakso kestää aina toukokuun puoleenväliin asti, joten seuranpito on suositeltavaa ja viihdyttävää koko kevään. Vältä kuitenkin ylimitoitettuja hankkeita varsinkin rahallisesti, sillä voit nyt myös olla turhan ylioptimistinen. Nyt onkin syytä tiedostaa omat todelliset tarpeet, jotta ylilyöntejä ei syntyisi. Maaliskuun lopulla lopulla lokakuun 17 päivän jälkeen syntyneet vaa'at kokevat olosuhteissa helpotuksia pluton väistyessä pois neliömerkistään karttaasi nähden. Seesteisyys ja tasapaino on tällöin helpostikin saavutettavissa. Kesäkuusta vuoden loppuun heillä on kuitenkin vielä edessään muutospaineita pluton palautuessa vielä tekemään ylityksiä aurinkoosi. On hyvä välttää valtapelejä mutta kuitenkin pitää huolta siitä että kaikki tapahtuu oikeudenmukaisesti ja rehdisti. Varsinkin lokakuu nostaa ed.mainittuja teemoja esiin marsin ollessa merkissäsi nostattamassa aggressioitakin helpommin. Koeta välttää itse ainakin riidanlietsontaa.
Numerologia
Numerologiaa tietäjälle Aava Aalto
Aavan karman luku on 1
Yksi merkitsee kaiken alkua, aloitusta ja aloitteita. On aika aloittaa alusta, ja lähteä kohti uusia päämääriä. Tietyllä tapaa uudet keinot ja toimintamallit hallitsevat nyt kaikkea toimintaa. Vanhalla ei ole enää merkitystä, se jää taakse. Uhkarohkeus, tienraivaaja, itsenäisyys liitetään ykkösen energioihin. Ykkösihminen on usein älykäs, haasteita rakastava ja selkeää johtaja-ainesta. Ykkösen kileteisiä puolia ovat ylpeys, hallitsevuus, röyhkeys ja itsekeskeisyys.
Onnenpäivät: 1, 10, sekä sunnuntai
Nimen Aava Aalto pyrkimyksen luku on 11
Luku liitetään henkiseen tietoon. Ilmestyksen, valaistumisen sekä hengellisen ymmärtämyksen luku. Luku vie kohti valoa, kärsimyksen kautta. 11 voidaan supistaa myös 2. 1+1 =2, jolloin se pitää sisällään myös kakkosen energioita, kuten myös ykkösen. Ajanjaksona tämä luku pitää sisällään yllätyksiä, tien kohti kunniaa ja mainetta. On aika elää hetkessä ja ottaa vastaan tarjotut mahdollisuudet. Tällä ajanjaksolla kaikki on mahdollista, aika on kohtalonomaista sattumineen ja tapahtumineen. Oma panos on vain hypätä virtaan ja antaa sen viedä, mutta ei oikeastaan voi tehdä. Yksitoista ihmiset eivät oikein tiedä ovatko seuraajia vai johtajia, ja usein antavatkin kohtalon kuljettaa heitä vaikeiden ratkaisujen yli, vaikka kuuntelevatkin omaa intuiotaan, eivät tee kuitenkaan lopullisia ratkaisuja itse. Ammatillisesti yksitoista ihmiset ovat ajautuneet ikäänkuin vahigossa tai sattumalta työhönsä. Mainosala, media, toimittaja, julistaja, uskonnollinen ala, ja parantaja kuuluvat yhdentoista uravalintoihin. Kielteiset puolet, johdateltavuus, päättämättömyys, riskienotto, yltiöpäisyys.
Onnenpäivät: 11 ja maanantai
Nimen Aava Aalto vaikutelman luku on 9
Kosmisen energian, luopumisen ja taakse jättämisen luku. Yhdeksikkö luku on kaikista henkisin, kasvua tapahtuu luopumisen kautta. Ajanjaksona yhdeksän jättää taakseen vanhan yhdeksän vuoden syklin ja aloittaa uutta. Kun vanha jää taakse, on tilaa uudelle. Puhdistuminen, sekä energiatasolla että henkisesti tämän jakson vaativin haaste. Yhdeksikkö ihminen on uhrautuvainen, lämminhenkinen ja ymmärtäväinen, mutta omaa myös viisautta elämänkokemuksiensa kautta. Usein hänellä on ollut raskaat syynsä luopua vanhasta elämästä. Henkiset kyvyt, intuitio, selvännäkö, yliaistit ja herkkyys kohdata erilaiset energiatasot kuuluvat yhdeksikköihmiseen. Yhdeksikköihmisen ammatteja, neuvonantaja, parantaja, selvännäkijä, tutkija (esoteerinen ala) ja etsivä. Kielteiset puolet, räjähtävä, hallitseva ja negatiivisuus.
Onnenpäivät: 9, 18, 27 ja tiistai
TAJUNNANVIRTA PUHEPAKETTI
Uudenlainen tapa hankkia puhelinpalveluita!
Ostamalla Tajunnanvirta puhepaketti saat heti selvää säästöä – et joudu maksamaan operaattioreiden laskutuspalkkioita. Maksutapahtuman jälkeen voit soittaa Tietäjien puhepaketti numeroihin, aivan kuten soittaisit palvelunumeroon.