Angelika Rosewood
Numerologi, Reiki-energiahoitaja ja unien tulkitsijaTietäjän
SOITTOPYYNTÖTILAUKSET: Valitettavasti en voi soittaa soittopyyntötilauksia lauantaisin ja sunnuntaisin.
Haluatko kysyä Angelikalta? Numerologi Angelika Rosewood katsoo tulevaa numerologian avulla.
Hän on myös unien tulkitsija ja antaa Reiki-energiahoitoa.
Kirjoja, joita voin suositella:
- Johanna Broman: Selvännäkijän maailmat
- Rauni-Leena Luukanen: Kuolemaa ei ole
- Lori Reid: Kuun taikaa
- Saffi Crawford & Geraldine Sullivan: Syntymä, tähdet & numerot
- Ritva Fagerström: Yhteyksiä henkimaailman 30 tosikertomusta
- Lorna Byrne: Taivaallinen Rakkaus
- Lorna Byrne: Enkeleitä Hiuksissani
Tietäjän kuukausihoroskooppi
Vaaoille syyskuu on toiminnallisuutta korostavaa aikaa ja oman aktiivisuutesi myötä saat nyt vauhditettua asioitasi. Oletkin aikaansaava ja ryhtyvä ja jokin uusi alku tai aloitus voi nyt olla ajankohtainen. Puolenkuun aika painottuu ihmissuhteisiin ja tilanteet tuovat mielihyvää ja edistystä olosuhteisiin. On hyvä olla ihmissuhteissa nyt itsekin aloitteelinen, sillä saat nyt huomiota kyllä osaksesi. Häritseviä tekijöitä ei nyt ole kuvassa mukana, joten riskejäkään ei ole näkyvillä. Oletkin suhteellisen itseriittoisesti liikkeellä, joten koeta antaa tietoisesti ylimääräistä huomiota kuitenkin myös toisen osapuolen tarpeille.
Tietäjän vuosihoroskooppi
Kaikilla vaaoilla vuoden 2023 alusta alkaa positiivisempi jakso ja varsinkin ihmissuhteissa on nyt runsautta ja uusiakin tuttavuuksia voi syntyä. Jakso kestää aina toukokuun puoleenväliin asti, joten seuranpito on suositeltavaa ja viihdyttävää koko kevään. Vältä kuitenkin ylimitoitettuja hankkeita varsinkin rahallisesti, sillä voit nyt myös olla turhan ylioptimistinen. Nyt onkin syytä tiedostaa omat todelliset tarpeet, jotta ylilyöntejä ei syntyisi. Maaliskuun lopulla lopulla lokakuun 17 päivän jälkeen syntyneet vaa'at kokevat olosuhteissa helpotuksia pluton väistyessä pois neliömerkistään karttaasi nähden. Seesteisyys ja tasapaino on tällöin helpostikin saavutettavissa. Kesäkuusta vuoden loppuun heillä on kuitenkin vielä edessään muutospaineita pluton palautuessa vielä tekemään ylityksiä aurinkoosi. On hyvä välttää valtapelejä mutta kuitenkin pitää huolta siitä että kaikki tapahtuu oikeudenmukaisesti ja rehdisti. Varsinkin lokakuu nostaa ed.mainittuja teemoja esiin marsin ollessa merkissäsi nostattamassa aggressioitakin helpommin. Koeta välttää itse ainakin riidanlietsontaa.
Numerologiaa tietäjälle Angelika Rosewood
Angelikan karman luku on 7
Henkisyyden, itsetuntemuksen ja analyyttisyyden luku. Seitsemän on kuin pyhitetty lepopäivä. Ei ole syytä kiirehtiä mihinkään, huolehtia mistään arjen ongelmista. Asiat edistyvät omalla painollaan. Hitaus ja verkkaisuus luovat oivat puitteet sisäiselle tilinpäätökselle, harkinnalle ja sisäiselle kasvulle. Luvussa on paljon vetäytynyttä energiaa, joka takaa sen, ettei suuremmat sosiaaliset tilanteet ja ylimääräiset kissanristiäiset kiinnosta. Vain ns. oman laumasi ja samanhenkiset ihmiset vetävät puoleensa. Henkiset asiat, meditaatio, jooga, ja mystiset kyvyt kiinnostavat ja tämä ajanjakso antaakin sille mahdollisuuden kaikessa tapahtumattomuudessaan. Seiskaihmset ovat syvällisiä, totuuden etsijöitä, älykkäitä, ja analyyttisia. Ammatiksi sopii hyvin tutkija, tiede, lääkäri, opiskelija. Kielteiset puolet, vetäytyy vastuusta hankalissa tilanteissa, ei kestä vastoinkäymisiä.
Nimen Angelika Rosewood pyrkimyksen luku on 3
Kolmonen on elämänilon, auringon ja onnen luku. Kolme tuo esiin menestyksen henkilökohtaisella tasolla, onnekkaat tilanteet ja elämänrunsauden hyvinvoinnin kautta. Kolme on pitää sisällään mukavuutta, helppoutta, luontaista elämäniloa ja luovuutta. Taito elää hetkessä läsnä on kolmosihmisen kyky, usein tätä pidetään myös luonnonlapsen lukuna. Kolmosaikana elämä on yhtä juhlaa ja iloitsemista.Elämä sujuu omilla uomillaan, eikä huolia tarvitse miettiä, koska asioihin liittyy onnekkaat ratkaisut. Kolmosihmisen ala on ehdottomasti asiakaspalvelu, hoiva-ala sekä myyntityö. Kolmosen kielteiset puolet, pinnallisuus, turhamaisuus, kykenemätön ottamaan vastuuta.
Nimen Angelika Rosewood vaikutelman luku on 9
Kosmisen energian, luopumisen ja taakse jättämisen luku. Yhdeksikkö luku on kaikista henkisin, kasvua tapahtuu luopumisen kautta. Ajanjaksona yhdeksän jättää taakseen vanhan yhdeksän vuoden syklin ja aloittaa uutta. Kun vanha jää taakse, on tilaa uudelle. Puhdistuminen, sekä energiatasolla että henkisesti tämän jakson vaativin haaste. Yhdeksikkö ihminen on uhrautuvainen, lämminhenkinen ja ymmärtäväinen, mutta omaa myös viisautta elämänkokemuksiensa kautta. Usein hänellä on ollut raskaat syynsä luopua vanhasta elämästä. Henkiset kyvyt, intuitio, selvännäkö, yliaistit ja herkkyys kohdata erilaiset energiatasot kuuluvat yhdeksikköihmiseen. Yhdeksikköihmisen ammatteja, neuvonantaja, parantaja, selvännäkijä, tutkija (esoteerinen ala) ja etsivä. Kielteiset puolet, räjähtävä, hallitseva ja negatiivisuus.
Angelikan minuuden luku on 3

Henkilöprofiili
SOITTOPYYNTÖTILAUKSET: Valitettavasti en voi soittaa soittopyyntötilauksia lauantaisin ja sunnuntaisin.
Haluatko kysyä Angelikalta? Numerologi Angelika Rosewood katsoo tulevaa numerologian avulla.
Hän on myös unien tulkitsija ja antaa Reiki-energiahoitoa.
Kirjoja, joita voin suositella:
- Johanna Broman: Selvännäkijän maailmat
- Rauni-Leena Luukanen: Kuolemaa ei ole
- Lori Reid: Kuun taikaa
- Saffi Crawford & Geraldine Sullivan: Syntymä, tähdet & numerot
- Ritva Fagerström: Yhteyksiä henkimaailman 30 tosikertomusta
- Lorna Byrne: Taivaallinen Rakkaus
- Lorna Byrne: Enkeleitä Hiuksissani
Horoskooppi
Kaikilla vaaoilla vuoden 2023 alusta alkaa positiivisempi jakso ja varsinkin ihmissuhteissa on nyt runsautta ja uusiakin tuttavuuksia voi syntyä. Jakso kestää aina toukokuun puoleenväliin asti, joten seuranpito on suositeltavaa ja viihdyttävää koko kevään. Vältä kuitenkin ylimitoitettuja hankkeita varsinkin rahallisesti, sillä voit nyt myös olla turhan ylioptimistinen. Nyt onkin syytä tiedostaa omat todelliset tarpeet, jotta ylilyöntejä ei syntyisi. Maaliskuun lopulla lopulla lokakuun 17 päivän jälkeen syntyneet vaa'at kokevat olosuhteissa helpotuksia pluton väistyessä pois neliömerkistään karttaasi nähden. Seesteisyys ja tasapaino on tällöin helpostikin saavutettavissa. Kesäkuusta vuoden loppuun heillä on kuitenkin vielä edessään muutospaineita pluton palautuessa vielä tekemään ylityksiä aurinkoosi. On hyvä välttää valtapelejä mutta kuitenkin pitää huolta siitä että kaikki tapahtuu oikeudenmukaisesti ja rehdisti. Varsinkin lokakuu nostaa ed.mainittuja teemoja esiin marsin ollessa merkissäsi nostattamassa aggressioitakin helpommin. Koeta välttää itse ainakin riidanlietsontaa.
Numerologia
Numerologiaa tietäjälle Angelika Rosewood
Angelikan karman luku on 7
Henkisyyden, itsetuntemuksen ja analyyttisyyden luku. Seitsemän on kuin pyhitetty lepopäivä. Ei ole syytä kiirehtiä mihinkään, huolehtia mistään arjen ongelmista. Asiat edistyvät omalla painollaan. Hitaus ja verkkaisuus luovat oivat puitteet sisäiselle tilinpäätökselle, harkinnalle ja sisäiselle kasvulle. Luvussa on paljon vetäytynyttä energiaa, joka takaa sen, ettei suuremmat sosiaaliset tilanteet ja ylimääräiset kissanristiäiset kiinnosta. Vain ns. oman laumasi ja samanhenkiset ihmiset vetävät puoleensa. Henkiset asiat, meditaatio, jooga, ja mystiset kyvyt kiinnostavat ja tämä ajanjakso antaakin sille mahdollisuuden kaikessa tapahtumattomuudessaan. Seiskaihmset ovat syvällisiä, totuuden etsijöitä, älykkäitä, ja analyyttisia. Ammatiksi sopii hyvin tutkija, tiede, lääkäri, opiskelija. Kielteiset puolet, vetäytyy vastuusta hankalissa tilanteissa, ei kestä vastoinkäymisiä.
Nimen Angelika Rosewood pyrkimyksen luku on 3
Kolmonen on elämänilon, auringon ja onnen luku. Kolme tuo esiin menestyksen henkilökohtaisella tasolla, onnekkaat tilanteet ja elämänrunsauden hyvinvoinnin kautta. Kolme on pitää sisällään mukavuutta, helppoutta, luontaista elämäniloa ja luovuutta. Taito elää hetkessä läsnä on kolmosihmisen kyky, usein tätä pidetään myös luonnonlapsen lukuna. Kolmosaikana elämä on yhtä juhlaa ja iloitsemista.Elämä sujuu omilla uomillaan, eikä huolia tarvitse miettiä, koska asioihin liittyy onnekkaat ratkaisut. Kolmosihmisen ala on ehdottomasti asiakaspalvelu, hoiva-ala sekä myyntityö. Kolmosen kielteiset puolet, pinnallisuus, turhamaisuus, kykenemätön ottamaan vastuuta.
Nimen Angelika Rosewood vaikutelman luku on 9
Kosmisen energian, luopumisen ja taakse jättämisen luku. Yhdeksikkö luku on kaikista henkisin, kasvua tapahtuu luopumisen kautta. Ajanjaksona yhdeksän jättää taakseen vanhan yhdeksän vuoden syklin ja aloittaa uutta. Kun vanha jää taakse, on tilaa uudelle. Puhdistuminen, sekä energiatasolla että henkisesti tämän jakson vaativin haaste. Yhdeksikkö ihminen on uhrautuvainen, lämminhenkinen ja ymmärtäväinen, mutta omaa myös viisautta elämänkokemuksiensa kautta. Usein hänellä on ollut raskaat syynsä luopua vanhasta elämästä. Henkiset kyvyt, intuitio, selvännäkö, yliaistit ja herkkyys kohdata erilaiset energiatasot kuuluvat yhdeksikköihmiseen. Yhdeksikköihmisen ammatteja, neuvonantaja, parantaja, selvännäkijä, tutkija (esoteerinen ala) ja etsivä. Kielteiset puolet, räjähtävä, hallitseva ja negatiivisuus.
Angelikan minuuden luku on 3
Kolmonen on elämänilon, auringon ja onnen luku. Kolme tuo esiin menestyksen henkilökohtaisella tasolla, onnekkaat tilanteet ja elämänrunsauden hyvinvoinnin kautta. Kolme on pitää sisällään mukavuutta, helppoutta, luontaista elämäniloa ja luovuutta. Taito elää hetkessä läsnä on kolmosihmisen kyky, usein tätä pidetään myös luonnonlapsen lukuna. Kolmosaikana elämä on yhtä juhlaa ja iloitsemista.Elämä sujuu omilla uomillaan, eikä huolia tarvitse miettiä, koska asioihin liittyy onnekkaat ratkaisut. Kolmosihmisen ala on ehdottomasti asiakaspalvelu, hoiva-ala sekä myyntityö. Kolmosen kielteiset puolet, pinnallisuus, turhamaisuus, kykenemätön ottamaan vastuuta.
TAJUNNANVIRTA PUHEPAKETTI
Uudenlainen tapa hankkia puhelinpalveluita!
Ostamalla Tajunnanvirta puhepaketti saat heti selvää säästöä – et joudu maksamaan operaattioreiden laskutuspalkkioita. Maksutapahtuman jälkeen voit soittaa Tietäjien puhepaketti numeroihin, aivan kuten soittaisit palvelunumeroon.