Anne Kuosmanen
SelvänäkijäTietäjän
Olen vuonna 1968 Lahdessa syntynyt selvänäkijä. Minulla on ollut näkemisen lahja jo pienestä tytöstä lähtien. Kerron viestejä, joita saan. Saan myös varoituksia ja kerron niistä sinulle, jos sellaisia saat.
Mummoni opetti minut tulkitsemaan korteista. Käytän niitä apuna tulkinnoissa. Olen myös opiskellut heiluritulkintaa.
Kun soitat minulle, en yleensä paljon kysele sinulta vaan näen asiasi.
Voin välittää viestin myös omalta enkeliltäsi.
Autan kaikissa elämän asioissa. Autan, kuuntelen ja opastan. Välitän viestit sellaisina, kuin ne minulle kerrotaan.
Haluatko kysyä Annelta? Selvänäkijä Anne Kuosmanen katsoo korteista. Ennustaminen kulkee suvussa verenperintönä.
Tietäjän kuukausihoroskooppi
Neitsyille syyskuu tuo vaihtelevia tilanteita, niin suosiollisia avautuvia tilaisuuksia tuoden kuin myös riskin paikkoja ja epävarmuustekijöitä. Kuun alku on positiivissävytteinen ja jokin onnistuminen tai uusi ryhtyminen voi olla ajankohtaista. Kuun alun sopimus- tai neuvonpito asiat toki vaativat hieman kärsivällisyyttä ja malttia mutta kuun viimeinen viikko kertoo suotuisasta lopputuloksesta aloitettujen hankkeiden suhteen. Kuun puoliväli antaa tilaa kokeilunhalulle ja yllättäen jokin mahdollisuus päästä toteuttamaan itseäsi voi nyt avautua. Ole rohkea ja utelias yllätyksille. Kolmas viikko on riskialtista aikaa niin käytännön asioiden hoitamisille kuin myös ihmissuhteissa. Ole ainakin itse tarkka ja luotettava sovittujen asioiden suhteen.
Tietäjän vuosihoroskooppi
Elokuun neitsyillä maaliskuu aloittaa saturnuksen kierron kohdallasi tuoden uuden tyyppisiä velvoitteita ja vastuualueita. Järkevä asenne, käytännönläheisyys ja harkinta onkin nyt paikallaan ja asioita ja suunnitelmia on syytä hioa ja uusia taitoja ja tekniikoita on hyvä opetella ottamaan haltuun. Asiat eivät tunnu ottavan heti tuulta alleen mutta jo keskikesä tuo uutta puhtia ja onnistumisen kokemuksia jupiterin osuessa suotuisasti merkkiisi. 7. -16. syyskuuta syntyneet ovat suotuisten muutosten ja uudistavien mahdollisuuksien suosimia tänä vuonna ja uranuksen harmoninen kulma merkkiisi nähden kuvaa avautuvia, yllättäviäkin uudistuksia kohdallasi. On hyvä olla utelias uusille tuulille ja rohkeutta tarvitaan lähteä kokeilemaan jotain uutta ja innostavaa. Huhtikuun loppu, elokuun puoliväli ja marraskuu painottavat ko. teemoja. Syyskuun 17. päivän jälkeen syntyneet ovat tänä vuonna vielä vaativissa olosuhteissa neptunuksen osuessa aurinkoosi ja epävarmuutta ja heilahteluja olosuhteissa on ilmoilla. Et voi nyt aivan täysin luottaa varsinkaan toisten tekemisiin ja sanomisiin ja epäluotettavuutta on herkästi mukana varsinkin ihmissuhteiden myötä. Maaliskuu, elokuu ja joulukuu ovat tämän suhteen riskialttiimpia aikoja.
Numerologiaa tietäjälle Anne Kuosmanen
Annen karman luku on 5
Muuttuvan energian, vapauden ja liikkuvuuden luku. Viitonen on kaikkein levottomin luku. Se laittaa asioita liikkeelle, ensin sisäisen tarpeen kautta, tämän jälkeen ulkoisia muutoksia kohti. Kunnes transformaatio on käyty läpi. Viitosihminen pitää rahasta, mutta käyttääkseen sen elämänkokemuksiin, elämyksiin ja seikkailuhin. Viitosihmisen elämä ei saa olla tylsää vaan muutosalaista, seikkailua, etsintää ja jopa äärikokemuksien hankkimista riskejä kaihtamatta. Viitosessa on rohkeutta, sankaruuttakin, jopa yltiöpäisesti. Viitosihmisessä on älykkyyttä, monipuolisuutta ja lahjakkuutta eri aloille on vain valittava. Ne joilla ei ole ollenkaan viitosta kartassaan, eivät omaa varmoja mielipiteitä, heillä on muistiongelmia ja ovat epävarmoja. Viisi vetää puoleensa ongelmia, stressitilanteita sekä parisuhdevaikeuksia. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkaustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosen kielteiset puolet, kärsimättömyys, ärtyvyys ja hermostuneisuus.
Nimen Anne Kuosmanen pyrkimyksen luku on 3
Kolmonen on elämänilon, auringon ja onnen luku. Kolme tuo esiin menestyksen henkilökohtaisella tasolla, onnekkaat tilanteet ja elämänrunsauden hyvinvoinnin kautta. Kolme on pitää sisällään mukavuutta, helppoutta, luontaista elämäniloa ja luovuutta. Taito elää hetkessä läsnä on kolmosihmisen kyky, usein tätä pidetään myös luonnonlapsen lukuna. Kolmosaikana elämä on yhtä juhlaa ja iloitsemista.Elämä sujuu omilla uomillaan, eikä huolia tarvitse miettiä, koska asioihin liittyy onnekkaat ratkaisut. Kolmosihmisen ala on ehdottomasti asiakaspalvelu, hoiva-ala sekä myyntityö. Kolmosen kielteiset puolet, pinnallisuus, turhamaisuus, kykenemätön ottamaan vastuuta.
Nimen Anne Kuosmanen vaikutelman luku on 9
Kosmisen energian, luopumisen ja taakse jättämisen luku. Yhdeksikkö luku on kaikista henkisin, kasvua tapahtuu luopumisen kautta. Ajanjaksona yhdeksän jättää taakseen vanhan yhdeksän vuoden syklin ja aloittaa uutta. Kun vanha jää taakse, on tilaa uudelle. Puhdistuminen, sekä energiatasolla että henkisesti tämän jakson vaativin haaste. Yhdeksikkö ihminen on uhrautuvainen, lämminhenkinen ja ymmärtäväinen, mutta omaa myös viisautta elämänkokemuksiensa kautta. Usein hänellä on ollut raskaat syynsä luopua vanhasta elämästä. Henkiset kyvyt, intuitio, selvännäkö, yliaistit ja herkkyys kohdata erilaiset energiatasot kuuluvat yhdeksikköihmiseen. Yhdeksikköihmisen ammatteja, neuvonantaja, parantaja, selvännäkijä, tutkija (esoteerinen ala) ja etsivä. Kielteiset puolet, räjähtävä, hallitseva ja negatiivisuus.
Annen minuuden luku on 3

Henkilöprofiili
Olen vuonna 1968 Lahdessa syntynyt selvänäkijä. Minulla on ollut näkemisen lahja jo pienestä tytöstä lähtien. Kerron viestejä, joita saan. Saan myös varoituksia ja kerron niistä sinulle, jos sellaisia saat.
Mummoni opetti minut tulkitsemaan korteista. Käytän niitä apuna tulkinnoissa. Olen myös opiskellut heiluritulkintaa.
Kun soitat minulle, en yleensä paljon kysele sinulta vaan näen asiasi.
Voin välittää viestin myös omalta enkeliltäsi.
Autan kaikissa elämän asioissa. Autan, kuuntelen ja opastan. Välitän viestit sellaisina, kuin ne minulle kerrotaan.
Haluatko kysyä Annelta? Selvänäkijä Anne Kuosmanen katsoo korteista. Ennustaminen kulkee suvussa verenperintönä.
Horoskooppi
Elokuun neitsyillä maaliskuu aloittaa saturnuksen kierron kohdallasi tuoden uuden tyyppisiä velvoitteita ja vastuualueita. Järkevä asenne, käytännönläheisyys ja harkinta onkin nyt paikallaan ja asioita ja suunnitelmia on syytä hioa ja uusia taitoja ja tekniikoita on hyvä opetella ottamaan haltuun. Asiat eivät tunnu ottavan heti tuulta alleen mutta jo keskikesä tuo uutta puhtia ja onnistumisen kokemuksia jupiterin osuessa suotuisasti merkkiisi. 7. -16. syyskuuta syntyneet ovat suotuisten muutosten ja uudistavien mahdollisuuksien suosimia tänä vuonna ja uranuksen harmoninen kulma merkkiisi nähden kuvaa avautuvia, yllättäviäkin uudistuksia kohdallasi. On hyvä olla utelias uusille tuulille ja rohkeutta tarvitaan lähteä kokeilemaan jotain uutta ja innostavaa. Huhtikuun loppu, elokuun puoliväli ja marraskuu painottavat ko. teemoja. Syyskuun 17. päivän jälkeen syntyneet ovat tänä vuonna vielä vaativissa olosuhteissa neptunuksen osuessa aurinkoosi ja epävarmuutta ja heilahteluja olosuhteissa on ilmoilla. Et voi nyt aivan täysin luottaa varsinkaan toisten tekemisiin ja sanomisiin ja epäluotettavuutta on herkästi mukana varsinkin ihmissuhteiden myötä. Maaliskuu, elokuu ja joulukuu ovat tämän suhteen riskialttiimpia aikoja.
Numerologia
Numerologiaa tietäjälle Anne Kuosmanen
Annen karman luku on 5
Muuttuvan energian, vapauden ja liikkuvuuden luku. Viitonen on kaikkein levottomin luku. Se laittaa asioita liikkeelle, ensin sisäisen tarpeen kautta, tämän jälkeen ulkoisia muutoksia kohti. Kunnes transformaatio on käyty läpi. Viitosihminen pitää rahasta, mutta käyttääkseen sen elämänkokemuksiin, elämyksiin ja seikkailuhin. Viitosihmisen elämä ei saa olla tylsää vaan muutosalaista, seikkailua, etsintää ja jopa äärikokemuksien hankkimista riskejä kaihtamatta. Viitosessa on rohkeutta, sankaruuttakin, jopa yltiöpäisesti. Viitosihmisessä on älykkyyttä, monipuolisuutta ja lahjakkuutta eri aloille on vain valittava. Ne joilla ei ole ollenkaan viitosta kartassaan, eivät omaa varmoja mielipiteitä, heillä on muistiongelmia ja ovat epävarmoja. Viisi vetää puoleensa ongelmia, stressitilanteita sekä parisuhdevaikeuksia. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkaustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosen kielteiset puolet, kärsimättömyys, ärtyvyys ja hermostuneisuus.
Nimen Anne Kuosmanen pyrkimyksen luku on 3
Kolmonen on elämänilon, auringon ja onnen luku. Kolme tuo esiin menestyksen henkilökohtaisella tasolla, onnekkaat tilanteet ja elämänrunsauden hyvinvoinnin kautta. Kolme on pitää sisällään mukavuutta, helppoutta, luontaista elämäniloa ja luovuutta. Taito elää hetkessä läsnä on kolmosihmisen kyky, usein tätä pidetään myös luonnonlapsen lukuna. Kolmosaikana elämä on yhtä juhlaa ja iloitsemista.Elämä sujuu omilla uomillaan, eikä huolia tarvitse miettiä, koska asioihin liittyy onnekkaat ratkaisut. Kolmosihmisen ala on ehdottomasti asiakaspalvelu, hoiva-ala sekä myyntityö. Kolmosen kielteiset puolet, pinnallisuus, turhamaisuus, kykenemätön ottamaan vastuuta.
Nimen Anne Kuosmanen vaikutelman luku on 9
Kosmisen energian, luopumisen ja taakse jättämisen luku. Yhdeksikkö luku on kaikista henkisin, kasvua tapahtuu luopumisen kautta. Ajanjaksona yhdeksän jättää taakseen vanhan yhdeksän vuoden syklin ja aloittaa uutta. Kun vanha jää taakse, on tilaa uudelle. Puhdistuminen, sekä energiatasolla että henkisesti tämän jakson vaativin haaste. Yhdeksikkö ihminen on uhrautuvainen, lämminhenkinen ja ymmärtäväinen, mutta omaa myös viisautta elämänkokemuksiensa kautta. Usein hänellä on ollut raskaat syynsä luopua vanhasta elämästä. Henkiset kyvyt, intuitio, selvännäkö, yliaistit ja herkkyys kohdata erilaiset energiatasot kuuluvat yhdeksikköihmiseen. Yhdeksikköihmisen ammatteja, neuvonantaja, parantaja, selvännäkijä, tutkija (esoteerinen ala) ja etsivä. Kielteiset puolet, räjähtävä, hallitseva ja negatiivisuus.
Annen minuuden luku on 3
Kolmonen on elämänilon, auringon ja onnen luku. Kolme tuo esiin menestyksen henkilökohtaisella tasolla, onnekkaat tilanteet ja elämänrunsauden hyvinvoinnin kautta. Kolme on pitää sisällään mukavuutta, helppoutta, luontaista elämäniloa ja luovuutta. Taito elää hetkessä läsnä on kolmosihmisen kyky, usein tätä pidetään myös luonnonlapsen lukuna. Kolmosaikana elämä on yhtä juhlaa ja iloitsemista.Elämä sujuu omilla uomillaan, eikä huolia tarvitse miettiä, koska asioihin liittyy onnekkaat ratkaisut. Kolmosihmisen ala on ehdottomasti asiakaspalvelu, hoiva-ala sekä myyntityö. Kolmosen kielteiset puolet, pinnallisuus, turhamaisuus, kykenemätön ottamaan vastuuta.
TAJUNNANVIRTA PUHEPAKETTI
Uudenlainen tapa hankkia puhelinpalveluita!
Ostamalla Tajunnanvirta puhepaketti saat heti selvää säästöä – et joudu maksamaan operaattioreiden laskutuspalkkioita. Maksutapahtuman jälkeen voit soittaa Tietäjien puhepaketti numeroihin, aivan kuten soittaisit palvelunumeroon.