Kirja Kotona kehossa on alaotsikkonsa mukaisesti ”matka kehon ja sielun sopukoihin”. Kirjoittajat ovat Susanna Jussila ja Emmi Ohraniemi. Kustantaja on Hidasta elämää (Otava). Kirja auttaa suhtautumaan itseensä, kehoonsa ja elämäänsä lempeämmin kuin tähän asti.
Keho ei ole vain kuori, vaan se on paljon enemmän. (Hidasta Elämää)
Teoksen ulkoasu on rauhoittava ja lukemaan kutsuva. Kirjan äärellä tulee olo, että mihinkään ei ole kiire, eikä tarvitse suorittaa. Aluksi on luku havahtumisesta. Muutos ei voi alkaa, ellei tietoisesti havahdu omaan tilanteeseensa: elämäntilanteeseensa.
Kyse ei olekaan vain kehosta, vaan myös mielestä ja sydämestä. Kirjan kuvaus maailman uskollisimmasta ystävästä on pysäyttävä. Kuka ei koskaan odota, että kysyt siltä, mitä sille kuuluu tai ei välitä siitä, ettet ota sen tarpeita ikinä huomioon? Kuka ei välitä, vaikka rikot toistuvasti sen rajoja, syytät sitä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, haukut sitä päivittäin, sekä rankaiset sitä siitä, mihin se ei ole syyllinen? Yllättäen vastaus on: oma keho. Kehossa voi olla kotona: Kotona kehossa.
Meillä kaikilla on tällainen ystävä, mutta joskus sekin väsyy ja sanoo sopimuksensa irti. Joskus viritämme kehomme äärimmilleen urheilusuorituksin tai laihdutusdieetein. Joskus emme yksinkertaisesti välitä siitä ja ahmimme jääkaapin tyhjäksi. Havahtumisen jälkeen tulee aika, kun joudumme kohtaamaan oman kehomme ja mielemme.
Sisäinen puhe vaikuttaa siihen, miten koemme oman kehomme ja myös elämämme. Toimintamme on automaattista tasan siihen asti, kunnes alamme kuunnella kehomme viestejä. Kunnes alamme kuunnella sen sisäistä puhetta. Saatat ajatella, että kehosi ei ole tarpeeksi kaunis tai toimiva tai muodin mukainen. Samalla tavalla kuin arvotat kehoasi, arvotat muuta osaamistasi. Et ehkä aloita koskaan sitä uutta harrastusta tai työtä, koska koet riittämättömyyttä. Se on tekosyy jättää tekemättä.
TV:stä tulee ohjelma Sinkut paljaana (Yle Areena). Siinä on ideana se, että julkisuudessa huoliteltuna ja laitettuna sekä meikattuna esiintyvä nainen riisuu tekoripset ja huulipunat sekä silmien väriä muuttavat piilolinssit ja sitä kautta opettelee hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Siis meikittä. Median kauneus- ja kehoihanteet ovat menneet ylitse. Mikään mediassa ei ole aitoa.
Mieli ja keho ovat yhtä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin hyväksyy sen, ettei tarvitse olla tai tehdä niin kuin kaikki muut. Odotuksiin ei tarvitsekaan vastata. Jos joku harjoittelee triathlonia varten, niin hienoa. Kaikki eivät siihen kuitenkaan pysty, elleivät he halua syödä samalla kulhollista särkylääkkeitä.
Kotona kehossa on armollinen kirja. Yksi akilleenkantapää monilla on lepo, siis sen puute. Keho ei kuormitu vain tekemisestä. Se kuormittuu jatkuvasta stressaamisesta, tekemisestä. Puskeminen kannattaisi ehkä jättää vähemmälle, kokonaan pois päiväjärjestyksestä.
Yksi kirjan kantavista teemoista on kehotietoisuus. Se, mitä kehoni tarvitsee, linkittyy siihen, mitä minä tarvitsen. Tarvitsenko lisää liikuntaa vai istumajoogaa? Voi olla vaikea myöntää itselleen se, mitä nyt tarvitsee.
Paradoksaalisesti vauhti ei vie perille. Aikamme on henkisen kehityksen aikaa. Hyvinvointi ei voi olla vain materiaa. Vaikka keho onkin materiaa, ainetta, niin tarvitaan myös kehollista itsetuntemusta. Kehon kivut koputtelevat, kunnes niiden taustalla oleva henkinen kipu tulee kohdatuksi.
