Rakkaushoroskooppi tähtimerkillesi
Astrologi Tiina Kallion laatima rakkaushoroskooppi.Oinas, 2022 syyskuu
(21.3. - 19.4.)Syyskuun ensimmäiset päivät sekä kuun viimeinen viikko painottavat positiivista henkeä ihmissuhteiden myötä. Sinkkujen varsinkin on nyt hyvä olla rohkeasti tutustumassa uusiin ihmisiin, sillä jotain merkittävää voi tällä saralla saada nyt alkunsa. Ajat korostavat myös sitä, että tulet kuulluksi niin yhteistyö kuvioissa kuin myös tunne-elämän kannalta. Ole sosiaalinen ja jaa nyt asioita muiden ihmisten kanssa.
Harka, 2022 syyskuu
(20.4. - 20.5.)Alkuun päivät ovat hieman omaa vastuutasi korostavia suhde-elämässä ja hiljaiseloa voi nyt ilmetä. Kuun kolmannella viikolla kannattaa jalkautua muiden ihmisten pariin, sillä sinulla voi nyt olla mahdollisuus tutustua uuteen merkittävään ihmiseen. Voit kaiken kaikkiaan laajentaa verkostoasi, joten ole rohkea ja utelias uusille kuvioille. Loppukuun sävy on lempeä ja hempeä.
Kaksoset, 2022 syyskuu
(21.5. - 20.6.)Nyt on hyvä huomioida että et itse käyttäydy toista kohtaan nyt turhan omaehtoisesti tai itsekkäästi. Kuun kolmas viikonloppu antaa herkästi palautetta toisen osalta, jos näin on päässyt käymään. Nyt tarvitaan vastuullista otetta suhteen eteen ja on hyvä panostaa oma osansa yhteisten asioiden edistämiseksi. Kuun neljäs viikonloppu voi tuoda hämmentäviä asetelmia tilanteisiin. Koeta välttää kovin epämääräistä seuranpitoa.
Rapu, 2022 syyskuu
(21.3. - 19.4.)Rapujen kuukausi on suhdetoimissa varsin tasaista. Kuun loppu tuo vaihtelevuutta tilanteisiin. Kuvaan mahtuu mukaan niin hauskuutta ja uusiin ihmisiinkin tutustumisia mutta myös hempeitä tunnelmia ja herkkiä sävyjä. Kuun viimeisellä viikolla tunnelmat syvenevät, tuoden esiin tunteita niin hyvässä kuin pahassakin. Pureudu tilanteisiin nyt pintaa syvemmälle ja käytä psykologista silmä.
Leijona, 2022 syyskuu
(23.7. - 22.8.)Syyskuussa kuun ensimmäiset viisi päivää ovat suosiollisimmat päivät edistää tunnesuhteita ja olla muutenkin aktiivinen ja suuntautua ihmissuhteisiin. Loppukuu on kriitillinen ja ihmissuhteissa voi tapahtua hyvinkin äkkinäisiä suunnan muutoksia. Jokin asetelma voi keikahtaa, joten ole joustava muuttuvien käänteiden pyörteessä.
Neitsyt, 2022 syyskuu
(23.8. - 22.9.)Kuun kuudes päivä aloittaa ihmissuhteisiin suuntautuvan jakson ja oma vetovoimasi on lisääntymässä. Kuukauteen mahtuu kuitenkin yllättäviä käänteitä ja kolmas viikonloppu voi tuoda myös tahtojen välistä vetoa tilanteisiin. Sen jälkeisellä viikolla uusiutuvia tilanteita syntyy ja jotain epäluotettavuuttakin on pinnassa. Älä ole nyt kovin sinisilmäinen toisen sanomisille, vaan tarkista tosiasiat ja faktat.
Vaaka, 2022 syyskuu
(23.9. - 23.10.)Kuukausi on varsin suotuisa ihmissuhteiden edistämisiin ja yhteiseen hiileen puhaltaminen onnistuu nyt hyvin. Kuun alun yhteydenotot ja keskustelut ovat varsin avartavia ja koet tulevasi kuulluksi. Kuun viimeinen viikko suosii myös omien tunteiden esiin tuomista ja varsinkin sinkkujen on nyt hyvä olla uteliaana liikkeellä, sillä jokin kohtaaminen voi osoittautua ajan myötä hyvinkin merkitykselliseksi.
Skorpioni, 2022 syyskuu
(24.10. - 22.11.)Kuun alkupäivät vaativat hieman vastuullista otetta suhdetilanteissa ja omaa panostusta tarvitaan. Kuun kolmas viikko tuo mielenkiintoisia käänteitä ja yllättävälläkin tavalla. Jokin virkistävä tilanne voi syntyä ennalta arvaamattomasti, joten mene mukaan rientoihin vaikkakin etukäteen suunnittelematta. Viikkoon mahtuu myös herkkiä ja hempeitä sävyjä.
Jousimies, 2022 syyskuu
(23.11. - 21.12.)Jousimiehille kuukausi on vaativa ja eteen tulevat tilanteet voivat olla hämmentäviä. Kolmas viikonloppu voi tuoda itsellesi ärtymyksen tuntemuksia toisen turhan itsekeskeisen käyttäytymisen vuoksi. Sen jälkeinen viikko vaatii tarkkasilmäisyyttä toisten tekemisille ja sanomisille, sillä jonkun toiminta voi olla epämääräisen hämmentävää. Älä usko huhupuheisiin vaan tarkista asioiden todenperäisyys.
Kauris, 2022 syyskuu
(22.12. - 19.1.)Kuukausi lupaa tasaista etenemistä ihmissuhteiden myötä ja tilanteissa on hyvä henki. Kolmas viikko on virkistävä ja jokin positiivinen muutos tuo uutta sävyä tilanteisiin. Olosuhteissa voi olla mukana uudenlaistakin sävyä luvaten vahvistusta suhteeseen. Neljäs viikonvaihde on herkkä ja tunnelmat ovat hempeän sävyisiä.
Vesimies, 2022 syyskuu
(20.1. - 19.2.)Kuun alku ei nyt osoita muuttuvia tekijöitä tilanteisiin ja olosuhteissa on hyvää tekevää tasaisuutta. Kuun alkupäivät ovat varsin seurakeskeisiä ja ihmissuhteissa on runsautta. Loppukuu onkin muutosaltis ja olosuhteissa voi tapahtua jotain odottamatonta. Joudut taiteilemaan uusien tuulien ja vanhojen rakennelmien välissä.
Kalat, 2022 syyskuu
(20.2. - 20.3.)Kaloilla kuukausi on kyllä ihmissuhdekeskeinen varsinkin kuun kuudennesta päivästä eteenpäin. Tapaamisia ja kohtaamisia on riittämiin mutta aivan riskittä et voi nyt tilanteisiin suhtautua. Kuun neljäs viikonloppu voi tuoda toisesta esiin jotain joka pistää epäilemään toisen rehellisyyttä ja rehtiyttä. Älä mene mukaan kolmidraamoihin tai kovin sotkuisiin tilanteisiin.