Rakkaushoroskooppi tähtimerkillesi
Astrologi Tiina Kallion laatima rakkaushoroskooppi.
Oinas, Toukokuu 2015
(21.3. - 19.4.)
Suotuisin aika ihmissuhteille on toukokuun ensimmäiset seitsemän päivää. Tämän jälkeen suhteet painottuvat velvoitesävyisiksi. Kuun puolen välin jälkeen tilanteet kiristyvät ja jonkun käyttäytyminen saa pinnasi kireälle. Voit kokea tarvetta irtautumiseen ja päästä itse vapaasti toimimaan ilman ylimääräisiä ehtoja. Oikeudenmukaisuus voi olla kortilla ja väkinäiset ratkaisut ja päätökset ovat mahdollisia.

Harka, Toukokuu 2015
(20.4. - 20.5.)
Toukokuun toisesta viikonlopusta eteenpäin saat annettua enemmän huomiota parisuhteellesi ja yhteinen tekeminen onnistuu helpommin kuin kuun alussa. Kolmas viikonvaihde on tosin empaattisuuttasi vaativa ja jonkun toisen ongelmien setviminen voi viedä aikaasi. Kolmas viikko voi tuoda myös tilanteen, jossa yhdessä päättäminen tärkeästä asiasta on esillä. Katso että kaikki on oikeudenmukaista ja rehtiä ja suoraa.

Kaksoset, Toukokuu 2015
(21.5. - 20.6.)
Kuun alku on suotuisa suhdetoimillesi ja ensimmäisinä seitsemänä päivänä saat helposti tukea ja hyväksyntää puolellesi. Joskin muut velvoitteet ja kiireet voivatkin nyt viedä aikaasi niin koet että toinen ymmärtää ja auttaa tilanteessasi. Kuun puolesta välistä eteen päin muut voivat herkästi kokea toimintasi liian itsekeskeiseksi, joten ole erityisen tietoinen myös läheisesi tarpeista. Muista pitää kiinni lupauksistasi ja säilytä luotettavuutesi.

Rapu, Toukokuu 2015
(21.3. - 19.4.)
Toukokuun alkupäivät koet tarvetta olla omissa oloissasi mutta jo toisena viikonloppuna koet suhdetoiminnat suotuisiksi ja nautittaviksi. Kuun puoliväli tosin voi nostaa esiin jonkin jo pidemmän aikaan muhineen ristiriita tilanteen ja koet että on aika tuoda oma kantasi julki suoraan ja pidättelemättä. Voit kokea painostusta ja vastahankaisuutta mutta nyt on aika olla suora ja rehellinen. Ilmapiiri voi puhdistua ja tilanteet selkiytyä jos vain kykenet olemaan rehellinen niin itsellesikin kuin toisellekin.

Leijona, Toukokuu 2015
(23.7. - 22.8.)
Olet suhteellisen omatoiminen toukokuun ajan ja teet asioita mieluiten yksin. Ihmissuhteesi etenevät kyllä normaalisti mutta voit itse kokea tarvetta vetäytymiseen. Menneisyyden tapahtumat pyörivät ennemminkin mielessä ja voit pohtia taakse jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Anna aikaa itsellesi, kumppanisi kyllä kestää sen hyvin. Keräät nyt vauhtia allesi tulevan kesän rientoja kohti ja on aika suunittelulle ja pohtimisille.

Neitsyt, Toukokuu 2015
(23.8. - 22.9.)
Kuun toisesta viikonlopusta eteenpäin ihmissuhteisiisi tulee enemmän mielekkyyttä ja yhteinen tekeminen onnistuu paremmin. Kiireinen aikataulu tosin verottaa voimiasi mutta nyt onkin hyvä pyytää apuja ja neuvoja läheisiltäsi sillä itse ei tarvitse kaikkea tehdä vaikka vastuu asioista onkin itselläsi. Pyydä apuja ja jaa asioitasi muiden kanssa niin huomaat että taakkasi on pienempi. Aikaa lepoon tarvitset nyt normaalia enemmän, joten älä polta kynttilääsi molemmista päistä loppuun.

Vaaka, Toukokuu 2015
(23.9. - 23.10.)
Toukokuussa jokin ihmissuhde voi nostattaa niin suuria ristiriitoja esiin, että koet tarvetta tehdä jotain lopullista ja ratkaisevaa. Joku voi yrittää kävellä ylitsesi niin että joudut keskelle valtapeliä. Nyt on aika ottaa asiat esille niiden oikeilla nimillä ja olla mahdollisimman suora. Kaikkeen ei ole syytä suostua vaan katso tilannetta rohkeasti ja punnitse mihin suuntaan ajattelisit tulevaisuutta. Voi olla aika lopettaa liian raskas suhde tai asennoitua uudella tavalla johonkin ihmiseen.

Skorpioni, Toukokuu 2015
(24.10. - 22.11.)
Kuun alku sävyttää ihmissuhteita velvoitteisesti ja tilanteet vaativat työstämistä ja rauhallista otetta. Kuun toisella viikolla herkkyyttä ja hempeyttä alkaa olla enemmän tilalla ja ymmärrät empaattisemmin toisen tarpeita. Kolmannella viikolla jokin ratkaisu ja päätös voi olla sitova mutta edistää tilannetta yhteisesti. Asiat edistyvät nyt jouhevasti ja koet että tilanne on vakaalla pohjalla. Rakenna ja kehitä olosuhteita tasaiseen tyyliin.

Jousimies, Toukokuu 2015
(23.11. - 21.12.)
Jousimiesten toukokuun alkupäivät ovat vilkkaita suhdetoiminnoissa ja olet moniin tahoihin kontakteissa. Tämän jälkeen velvoitteet ja pysähtymiset käytännön asioiden ratkaisemisien äärelle vievät tiiviisti kaiken aikasi. Jokin luottamuspula voi myös ilmaantua jonkun tekemisiä kohtaan ja voit kokea että jäät yksin selvittämään ongelmia. Realismi ja käytännönläheinen ote tilanteisiin vie herkemmät tunnelmat nyt mennessään.

Kauris, Toukokuu 2015
(22.12. - 19.1.)
Ystäväsi haluaa tehdä jotain omalla tavallaan ja voit herkästi ylireagoida tilanteisiin. Koeta olla joustava ja avarakatseinen vaikka yllättävät käänteet sotkevat omia suunitelmiasi ja aikataulujasi. Älä mene mukaan liioiteltuihin arvovalta peleihin vaan koeta olla mahdollisimman oikeudenmukainen. Kumppanin uudet kokemukset, vaikkakin ilman sinua, palautuvat lopulta hyödyksesi piristäen suhdettanne.

Vesimies, Toukokuu 2015
(20.1. - 19.2.)
Vesimiehet seilaavat rauhaisissa tunnelmissa ihmissuhderintamillaan toukokuun ajan. Ympärilläsi voi kylläkin olla ristiriitaisia tilanteita mutta ne eivät varsinaisesti kosketa omaa tilannettasi. Auta ja keskustele lähimmäisesi kanssa hänen omissa ongelmissaan, sillä sinulla on nyt tarpeeksi avarakatseisuutta ja visioita selkiyttääksesi toisen tukalaa asemaa. Kuun alkupäivät ovat hedelmällisimpiä aikoja ihmissuhteissasi.

Kalat, Toukokuu 2015
(20.2. - 20.3.)
Toukokuun monet tukalat tilanteet helpottuvat läheisen ihmisen ymmärryksen ja tuen kautta varsinkin kuun 8. päivästä eteenpäin. Olet tässä kuussa erittäin paineinen ja kiireinen ja ylimääräistä vastuuta lankeaa harteillesi. Delekoi tehtäviä ja jaa asioitasi muiden kanssa niin saat tukea ja jaksamista lukuisten ongelmiesi selvittämisissä. Nyt punnitaan kuka on aidosti läheinen sinulle ja haluaa jakaa taakkaasi kanssasi.