Manta Tiihonen
Selvänäkijä, ennustaja ja parisuhteiden kuuntelija(Etukäteen maksettu puhepaketti, alkaen 2,10 €/min)
Voit ostaa Puhepaketin nyt verkkokaupasta tai Pikakassan kautta lähettämällä tekstiviestin PAKETTI numeroon 0404563596 ja seuraamalla ohjeita.
LISÄTIETOA
Tietäjän
Olen Manta Tiihonen, vuonna 1967 syntynyt selvänäkijä ja ennustaja. Olen saanut selvänäkemisen lahjani syntymälahjana, ja olen nähnyt sekä aistinut asioita jo kuusivuotiaasta lähtien. Rajatiedon parissa olen toiminut aktiivisesti yli 20-vuotiaasta alkaen, ja henkinen työ on ollut luonnollinen osa elämääni lapsuudesta saakka.
Erityisosaamiseeni kuuluvat ennustaminen, parisuhteet sekä menneisyyden haavojen käsittely. Olen saanut paljon kiitosta rauhallisesta ja empaattisesta tavastani kohdata ihminen. Kun soitat minulle, kuulen vastaukset äänesi kautta – en tarvitse ennakkotietoja. Näen vain sen, mikä sinun on tässä hetkessä tärkeää tietää, ja kunnioitan aina suojamuuriasi ja rajoja.
Olen ennen kaikkea hyvä kuuntelija. Kanssani voit puhua avoimesti ihmissuhteista, tunteista ja elämän solmukohdista. Monet kokevat keskusteluni rauhoittavina ja selkeyttävinä.
Jos kaipaat ennustusta, tukea parisuhteeseen tai apua menneisyyden haavojen ymmärtämiseen, soita rohkeasti – olen täällä sinua varten.
Henkilökuva
Manta on keski-ikäinen mutta mieleltään nuori näkijä ja auttaja. Hän on saanut syntymälahjaksi näkemisen taidon ja alkanut jo parikymppisenä toimia rajatiedon parissa. Mantan erityisosaamiseen kuuluvat menneisyyteen liittyvät asiat ja niiden empaattinen läpikäyminen. Menneisyyden haavoja on meillä jokaisella, mutta niistä on mahdollista parantua käsittelemällä asioita yhdessä.
Soittaessasi Mantalle hän saa vastauksia heti jo äänesi kautta. Myös kuvat puhuvat Mantalle voimakkaasti, vaikkei sitä toistaiseksi ole mahdollista toteuttaa näin puhelimitse. Manta on rehellinen auttaja, ja joskus käy niin, että soittajalla voi olla niin vahva suojamuuri, ettei sen läpi pääse näkemään. Tällaisessa tilanteessa avuksi voivat olla keskusteleminen, kuunteleminen ja läsnäolo. Tämän lisäksi rehellisyyden tunnistaa siitä, että hän näkee vain ne asiat, jotka sinun kuuluu tietää.
Manta on myös erittäin hyvä kuuntelija. Jos sinua vaivaavat menneisyydessä tapahtuneet asiat, jotka painavat sinua edelleen, niin anna Mantan auttaa päästämään niistä irti ja jatkamaan matkaa eteenpäin kevyemmin.
– Maria Susi
Tietäjän kuukausihoroskooppi

Skorpionien helmikuu on kiireinen ja tekemistä tuntuu riittävän moneen suuntaan. Kuun alku tuo yllättävän yhteydenoton ja nopeaa reagointikykyä tarvitaan. Toisaalta olet myös valmis pureutumaan asioihin nyt pintaa syvemmälle. Ensimmäisellä viikolla myös ihmissuhteissa voit sattua odottamattomia käänteitä ja jokin suhde voi muuttaa muotoaan. Kolmanteen viikkoon mahtuu myös ennakoimattomuutta mutta nyt ihmissuhteissasi on tukevuutta ja koet että tulet kuulluksi. Kuun viimeisinä päivinä on hyvä olla tietoinen ryhtymisistään ja tekemisistään ja välttää kovin äkkivääriä ryhtymisiä.
Tietäjän vuosihoroskooppi

Skorpionien vuosi 2026 on moninainen ja uranuksen myötä muutoksia olosuhteisiin herkästi tuova. Vuoden alku aina huhtikuun loppupuolelle asti tuo herkästi muutoksia hyvinkin ennakoimattomalla tavalla ja tilanteet syntyvät hyvinkin yllätyksellisesti. Levottomuutta on ilmassa ja äkkiväärät tapahtumat sekoittavat herkästi suunitelmia. Varsinkin helmikuun lopulla on hyvä välttää kovin äkkinäisiä ryhtymyksiä hetken mielijohteesta. Pluton kova kulma merkkiisi nähden on myös hyvin muutosaltis ja tilanteet voivat tuntua hyvinkin pakoittavilta. On hyvä oppia pitämään puoliaan rohkeasti ja vaatia kaikelta oikeudenmukaisuutta. Varsinkin tammikuun ja toukokuun loppu sekä lokakuun alku painottavat näitä pakottavia teemoja. Voit kuitenkin nyt saada syvemmän kosketuksen omiin resursseihin ja omiin voimavaroihisi. Myös avautumisia siihen, mitä oikeasti haluat elämässäsu tehdä ja mikä on omin juttusi, voivat nyt avautua ja vapauttaa resursejasi hyvään käyttöön. On siis hyvä tutkia sisintään pintaa syvemmälle, jottta pystyt perustavanlaatuisiin muutoksiin elämässäsi.
Numerologiaa tietäjälle Manta Tiihonen
Mantan karman luku on 5
Muuttuvan energian, vapauden ja liikkuvuuden luku. Viitonen on kaikkein levottomin luku. Se laittaa asioita liikkeelle, ensin sisäisen tarpeen kautta, tämän jälkeen ulkoisia muutoksia kohti. Kunnes transformaatio on käyty läpi. Viitosihminen pitää rahasta, mutta käyttääkseen sen elämänkokemuksiin, elämyksiin ja seikkailuhin. Viitosihmisen elämä ei saa olla tylsää vaan muutosalaista, seikkailua, etsintää ja jopa äärikokemuksien hankkimista riskejä kaihtamatta. Viitosessa on rohkeutta, sankaruuttakin, jopa yltiöpäisesti. Viitosihmisessä on älykkyyttä, monipuolisuutta ja lahjakkuutta eri aloille on vain valittava. Ne joilla ei ole ollenkaan viitosta kartassaan, eivät omaa varmoja mielipiteitä, heillä on muistiongelmia ja ovat epävarmoja. Viisi vetää puoleensa ongelmia, stressitilanteita sekä parisuhdevaikeuksia. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkaustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosen kielteiset puolet, kärsimättömyys, ärtyvyys ja hermostuneisuus.
Nimen Manta Tiihonen pyrkimyksen luku on 4
Oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden luku. Nelonen asettaa rajat asioille ja tapahtumille. Tämä luku liitetään arkiseen aherrukseen ja askeettiseen elämään. Nelonen edustaa kovaa työtä sen eteen, mitä tavoittelee. Nelosihminen on luonteeltaan, materialistinen, keräilijä, jolle arvot ja rajat ovat tärkeitä. Vaikka raha on nelosihmiselle tärkeää, hän ei tuhlaa, häntä voidaan pitää jopa pihinä. Ajanajaksona nelonen tuo pysähtyvyyttä ja pidättyvyyttä tilanteisiin. Asiat eivät liiku, vaikka miten paljon niiden eteen tekisi töitä. Tämä on harkinnalle hyvä aika. On aika tarkistaa suunta ja vaihtaa sitä tarvittaessa. Nelosen kielteiset puolet, itsepäisyys, pessimismi, sekä pidättyväinen tunteiden ilmaisu.
Nimen Manta Tiihonen vaikutelman luku on 4

Mantan minuuden luku on 8
Voiman, sadonkorjuun ja itsehillinnän luku. Kahdeksan on kaikista voimakkain luku. Numero liitetään karmaan ja sen oppiläksyihin. Luku kuvaa tahtoa ja sen liikkeelle panevaa voimaa, ikuista liikettä joka on muuttuvaa, ja siihen voi itse vaikuttaa omilla teoillaan ja valinnoillaan. Ajanajaksona se luo tilaisuuden puhdistaa karmaa, mutta myös kohdata sen. Kaikki vanha tulee elämään luodakseen mahdollisuuden tehdä tilinpäätös ja jatkaa eteenpäin oppineena. Kahdeksikko tuo ajanjaksoon myös uudenlaista johtajuutta ja luoda uutta suurempaa rakennelmaa tai järjestelmää. Kahdeksikkoihminen on usein oman onnensa seppä, ottaa riskejä oppiakseen niistä joko ihmissuhtessa tai elämässä. Hyvin mustavalkoinen, ja vaativa itselleen ja muille. Hän toimii kriiseissä hyvin. Hänellä on vaativa elämänpolku ja useita uusia alkuja. Vanhemmalla iällä kahdeksikko ihminen saa nauttia vauraasta elämästä. Kahdeksikon ammatteja on yrittäjä, johtaja sekä eri alojen ryhmänvetäjä. Kielteiset puolet,joustamattomuus, ankaruus, ehdottomuus, vaikea tunne-elämä.
Henkilöprofiili
Olen Manta Tiihonen, vuonna 1967 syntynyt selvänäkijä ja ennustaja. Olen saanut selvänäkemisen lahjani syntymälahjana, ja olen nähnyt sekä aistinut asioita jo kuusivuotiaasta lähtien. Rajatiedon parissa olen toiminut aktiivisesti yli 20-vuotiaasta alkaen, ja henkinen työ on ollut luonnollinen osa elämääni lapsuudesta saakka.
Erityisosaamiseeni kuuluvat ennustaminen, parisuhteet sekä menneisyyden haavojen käsittely. Olen saanut paljon kiitosta rauhallisesta ja empaattisesta tavastani kohdata ihminen. Kun soitat minulle, kuulen vastaukset äänesi kautta – en tarvitse ennakkotietoja. Näen vain sen, mikä sinun on tässä hetkessä tärkeää tietää, ja kunnioitan aina suojamuuriasi ja rajoja.
Olen ennen kaikkea hyvä kuuntelija. Kanssani voit puhua avoimesti ihmissuhteista, tunteista ja elämän solmukohdista. Monet kokevat keskusteluni rauhoittavina ja selkeyttävinä.
Jos kaipaat ennustusta, tukea parisuhteeseen tai apua menneisyyden haavojen ymmärtämiseen, soita rohkeasti – olen täällä sinua varten.
Henkilökuva
Manta on keski-ikäinen mutta mieleltään nuori näkijä ja auttaja. Hän on saanut syntymälahjaksi näkemisen taidon ja alkanut jo parikymppisenä toimia rajatiedon parissa. Mantan erityisosaamiseen kuuluvat menneisyyteen liittyvät asiat ja niiden empaattinen läpikäyminen. Menneisyyden haavoja on meillä jokaisella, mutta niistä on mahdollista parantua käsittelemällä asioita yhdessä.
Soittaessasi Mantalle hän saa vastauksia heti jo äänesi kautta. Myös kuvat puhuvat Mantalle voimakkaasti, vaikkei sitä toistaiseksi ole mahdollista toteuttaa näin puhelimitse. Manta on rehellinen auttaja, ja joskus käy niin, että soittajalla voi olla niin vahva suojamuuri, ettei sen läpi pääse näkemään. Tällaisessa tilanteessa avuksi voivat olla keskusteleminen, kuunteleminen ja läsnäolo. Tämän lisäksi rehellisyyden tunnistaa siitä, että hän näkee vain ne asiat, jotka sinun kuuluu tietää.
Manta on myös erittäin hyvä kuuntelija. Jos sinua vaivaavat menneisyydessä tapahtuneet asiat, jotka painavat sinua edelleen, niin anna Mantan auttaa päästämään niistä irti ja jatkamaan matkaa eteenpäin kevyemmin.
– Maria Susi
Horoskooppi
Skorpionien vuosi 2026 on moninainen ja uranuksen myötä muutoksia olosuhteisiin herkästi tuova. Vuoden alku aina huhtikuun loppupuolelle asti tuo herkästi muutoksia hyvinkin ennakoimattomalla tavalla ja tilanteet syntyvät hyvinkin yllätyksellisesti. Levottomuutta on ilmassa ja äkkiväärät tapahtumat sekoittavat herkästi suunitelmia. Varsinkin helmikuun lopulla on hyvä välttää kovin äkkinäisiä ryhtymyksiä hetken mielijohteesta. Pluton kova kulma merkkiisi nähden on myös hyvin muutosaltis ja tilanteet voivat tuntua hyvinkin pakoittavilta. On hyvä oppia pitämään puoliaan rohkeasti ja vaatia kaikelta oikeudenmukaisuutta. Varsinkin tammikuun ja toukokuun loppu sekä lokakuun alku painottavat näitä pakottavia teemoja. Voit kuitenkin nyt saada syvemmän kosketuksen omiin resursseihin ja omiin voimavaroihisi. Myös avautumisia siihen, mitä oikeasti haluat elämässäsu tehdä ja mikä on omin juttusi, voivat nyt avautua ja vapauttaa resursejasi hyvään käyttöön. On siis hyvä tutkia sisintään pintaa syvemmälle, jottta pystyt perustavanlaatuisiin muutoksiin elämässäsi.
Numerologia
Numerologiaa tietäjälle Manta Tiihonen
Mantan karman luku on 5
Muuttuvan energian, vapauden ja liikkuvuuden luku. Viitonen on kaikkein levottomin luku. Se laittaa asioita liikkeelle, ensin sisäisen tarpeen kautta, tämän jälkeen ulkoisia muutoksia kohti. Kunnes transformaatio on käyty läpi. Viitosihminen pitää rahasta, mutta käyttääkseen sen elämänkokemuksiin, elämyksiin ja seikkailuhin. Viitosihmisen elämä ei saa olla tylsää vaan muutosalaista, seikkailua, etsintää ja jopa äärikokemuksien hankkimista riskejä kaihtamatta. Viitosessa on rohkeutta, sankaruuttakin, jopa yltiöpäisesti. Viitosihmisessä on älykkyyttä, monipuolisuutta ja lahjakkuutta eri aloille on vain valittava. Ne joilla ei ole ollenkaan viitosta kartassaan, eivät omaa varmoja mielipiteitä, heillä on muistiongelmia ja ovat epävarmoja. Viisi vetää puoleensa ongelmia, stressitilanteita sekä parisuhdevaikeuksia. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosajanjaksona tapahtuu muutoksia lähes jokaisella elämänalueella, muutot, remontit, matkaustelut, muutot ulkomaille sekä työpaikan vaihto. Viitosen kielteiset puolet, kärsimättömyys, ärtyvyys ja hermostuneisuus.
Nimen Manta Tiihonen pyrkimyksen luku on 4
Oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden luku. Nelonen asettaa rajat asioille ja tapahtumille. Tämä luku liitetään arkiseen aherrukseen ja askeettiseen elämään. Nelonen edustaa kovaa työtä sen eteen, mitä tavoittelee. Nelosihminen on luonteeltaan, materialistinen, keräilijä, jolle arvot ja rajat ovat tärkeitä. Vaikka raha on nelosihmiselle tärkeää, hän ei tuhlaa, häntä voidaan pitää jopa pihinä. Ajanajaksona nelonen tuo pysähtyvyyttä ja pidättyvyyttä tilanteisiin. Asiat eivät liiku, vaikka miten paljon niiden eteen tekisi töitä. Tämä on harkinnalle hyvä aika. On aika tarkistaa suunta ja vaihtaa sitä tarvittaessa. Nelosen kielteiset puolet, itsepäisyys, pessimismi, sekä pidättyväinen tunteiden ilmaisu.
Nimen Manta Tiihonen vaikutelman luku on 4
Oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden luku. Nelonen asettaa rajat asioille ja tapahtumille. Tämä luku liitetään arkiseen aherrukseen ja askeettiseen elämään. Nelonen edustaa kovaa työtä sen eteen, mitä tavoittelee. Nelosihminen on luonteeltaan, materialistinen, keräilijä, jolle arvot ja rajat ovat tärkeitä. Vaikka raha on nelosihmiselle tärkeää, hän ei tuhlaa, häntä voidaan pitää jopa pihinä. Ajanajaksona nelonen tuo pysähtyvyyttä ja pidättyvyyttä tilanteisiin. Asiat eivät liiku, vaikka miten paljon niiden eteen tekisi töitä. Tämä on harkinnalle hyvä aika. On aika tarkistaa suunta ja vaihtaa sitä tarvittaessa. Nelosen kielteiset puolet, itsepäisyys, pessimismi, sekä pidättyväinen tunteiden ilmaisu.
Mantan minuuden luku on 8
Voiman, sadonkorjuun ja itsehillinnän luku. Kahdeksan on kaikista voimakkain luku. Numero liitetään karmaan ja sen oppiläksyihin. Luku kuvaa tahtoa ja sen liikkeelle panevaa voimaa, ikuista liikettä joka on muuttuvaa, ja siihen voi itse vaikuttaa omilla teoillaan ja valinnoillaan. Ajanajaksona se luo tilaisuuden puhdistaa karmaa, mutta myös kohdata sen. Kaikki vanha tulee elämään luodakseen mahdollisuuden tehdä tilinpäätös ja jatkaa eteenpäin oppineena. Kahdeksikko tuo ajanjaksoon myös uudenlaista johtajuutta ja luoda uutta suurempaa rakennelmaa tai järjestelmää. Kahdeksikkoihminen on usein oman onnensa seppä, ottaa riskejä oppiakseen niistä joko ihmissuhtessa tai elämässä. Hyvin mustavalkoinen, ja vaativa itselleen ja muille. Hän toimii kriiseissä hyvin. Hänellä on vaativa elämänpolku ja useita uusia alkuja. Vanhemmalla iällä kahdeksikko ihminen saa nauttia vauraasta elämästä. Kahdeksikon ammatteja on yrittäjä, johtaja sekä eri alojen ryhmänvetäjä. Kielteiset puolet,joustamattomuus, ankaruus, ehdottomuus, vaikea tunne-elämä.
TAJUNNANVIRTA PUHEPAKETTI
Uudenlainen tapa hankkia puhelinpalveluita!
Ostamalla Tajunnanvirta puhepaketti saat heti selvää säästöä – et joudu maksamaan operaattioreiden laskutuspalkkioita. Maksutapahtuman jälkeen voit soittaa Tietäjien puhepaketti numeroihin, aivan kuten soittaisit palvelunumeroon.