Ulla Anneli
Kvanttienergiahoitaja, henkinen auttaja ja kuuntelijaTietäjän
Tietäjän kuukausihoroskooppi
Leijonien syyskuu on varsin ihmissuhdepainotteinen ja seuraelämä on päällimmäisenä esillä. Kuun alussa voi ilmetä kuitenkin joitain viivytyksiä tai aikataulujen muutoksia. Kuun puolessa välissä on hyvä olla realistinen suhteessa toiseen, sillä voit olla nyt itse turhan optimistinen toisen suhteen. Koeta kohdata toinen kaikkine vikoine päivineen. Vältä tällöin myös turhan heppoisin perustein tehtyjä hankintoja ilman todellista tarvehankintaa. Kuun loppu taas varoittaa liiallisesta seikkailunhalusta ja voitkin nyt herkästi sallia itsellesi rajojen ylityksiä ja turhia kokeiluja varsinkin ihmissuhteissa. Pääsääntöisesti olet energinen koko kuukauden ja velvoitteet eivät nyt vie liikaa energiaasi.
Tietäjän vuosihoroskooppi
Leijonille vuoden 2023 alku on vuoden vaativinta aikaa lähinnä ihmissuhteiden myötä tulevien vaateiden kautta. Maaliskuun puolelle asti kestävä saturnuksen oppositio aurinkoosi tuo paineita varsinkin elokuun 14. päivän jälkeen syntyneille leijonille. Jokin ihmissuhde voi tulla päätepisteeseensä ja aika kuvastaa rakkaustestiä vallalla oleville suhteille. Vahvalla pohjalla olevat suhteet kyllä kestävät mutta liikaa selvittämättömiä ongelmia kerryttänyt suhde voi nyt kaatua. Ennen elokuun 8. päivää syntyneet pääsevät tänä vuonna kaikkein helpommalla ja varsinkin alkuvuosi toukokuun puolelle asti on heidän kohdallaan varsin edistävää ja onnekasta aikaa jupiterin positiivisten kuvioiden myötä. Elokuun 7. - 16. päivinä syntyneet kohtaavat vuoden mittaan järeitäkin muutoksia, jotka kaatavat vanhoja rakennelmia elämässä. Uranusvaikutus tuo muutospaineita hyvinkin yllättävällä tavalla mutta voit samalla nyt kuitenkin päästä irti vanhoista pidikkeistä ja painolasteista ja näin ollen tilaa uusiutumiselle syntyy. On hyvä olla rohkea ja kokeilla jotain aivan uutta elämässään. Tarkoituksenahan on saada käyttöön uranuksen myötä omia luovia voimavaroja ja päästä toteuttamaan elämässään ominta sisintään.
Henkilöprofiili
Horoskooppi

TAJUNNANVIRTA PUHEPAKETTI
Uudenlainen tapa hankkia puhelinpalveluita!
Ostamalla Tajunnanvirta puhepaketti saat heti selvää säästöä – et joudu maksamaan operaattioreiden laskutuspalkkioita. Maksutapahtuman jälkeen voit soittaa Tietäjien puhepaketti numeroihin, aivan kuten soittaisit palvelunumeroon.